Onnetar suosi lieksalaista Terhi Harvialaa kevään pihakivikilpailussa, jonka palkintona oli  luonnostyyppinen ehdotus puutarhan kunnostamiseksi. Kilpailuumme Terhi lähetti kuvan koirien valtakuntana toimivasta takapihasta toivoen mm. vinkkiä kuran sisään kantautumisen vähentämiseksi.  Lisäksi punkit ovat riesana osittain luonnontilaiseen puistikkoon  rajoittuvalla tontilla.

Poikkesin suunnittelukäynnillä Harvialan perheen pihassa Pielisen pohjoispäässä juhannuksen jälkeisellä viikolla. Omakotitalon piha-alue on vielä pitkälti edellisen omistajan jäljiltä.   Merkittävin toteutettu toimenpide on ollut lasten leikkivälineiden pystytys lähimmän kunnallisen leikkikentän sijainnin ollessa kohtuuttoman kaukana. Pihan kunnostusehdotusta ideoidessa lapset ja vanhempien koiraharrastus saivatkin suuren roolin.

  

Tulopihan pinnoitteeksi betonikiviä

Pihaan tultaessa kiinnittyi ensimmäisenä huomio päällysteenä olevaan sitoutumattomaan kiviainekseen, joka rajaamattomana on herkkä leviämään ja kantautumaan mm. lumitöitä tehtäessä nurmialueille ruohonleikkurin terien riesaksi. Ehdottaisin irtonaisen kiviaineksen korvaamista betonikiveyksellä tulotien ja autopaikkojen kohdalta, ja kiveyksen rajaamista muurikiven kansikivellä. Lisäksi leventämällä hieman pihan tuloliittymää ja kaatamalla muutama iso puu tontin reunalta pysäköintialueen kupeelta saadaan autoille lisää tilaa. Lämmityspistoke puolestaan lisää alueen toimivuutta talvikuukausina.

 

Lapsille oma puuhapiha

Lasten leikkialue vie tällä hetkellä keskeisen alueen etupihasta. Puuhapihasta löytyvät mm. monitoimiteline, leikkimökki, hiekkalaatikko ja trampoliini.   Leikkialue on erotettu  tontin päädyssä sijaitsevasta koirien ulkoilutarhasta aidalla. Tulotien puolella, talon pääsisäänkäynnin kohdalla,  puuhapihan  “rajaukseksi ” on ehdotettu muurikivistä rakennettavaa,  noin 40 cm:ä korkeaa  suorakaiteen muotoista istutuskaukalo kasveineen.  Kasviryhmään on sijoitettu myös pihavalaisin.
Leikattava nurmikko leikkialueen pohjana on hieman hankalasti hoidettava. Alustan voisi vaihtoehtoisesti pinnoittaa esimerkiksi turvahiekalla tai vaikkapa keinonurmella.

  

Sisäänkäynti ja oleskelualueet siistiksi betonilaatoin

Pääsisäänkäynnin,  sekä rakennuksen päädyn katetun oleskelualueen  jatkeeksi suunnitelmassa ehdotetun pienen pation verhoaisin pintaprofiloiduilla betonilaatoilla ( kuva yllä).  Grillipaikan ehdottaisin puolestaan sijoitettavaksi leikkialueen jatkeeksi tontin rajan tuntumaan.  Ko. pation lattiaksi asentaisin betonilaatta + betonikivi yhdistelmäkiveyksen, ja kulmaukseen rakentaisin L-muotoisen, noin 60 cm:ä korkean seinämän betonisista muurikivistä.   Muurikiviseinämä toisi sekä elävyyttä tasamaatontille että toimisi sokkelina pienelle puiselle pergolarakennelmalle. Vapaamuotoinen kasviryhmä pihavalaisimineen antaa puolestaan valoa, väriä ja vehreyttä ko. alueelle. Kasviryhmän viertä johtaa askelkivipolku betonilaatoista rakennuksen päädyn oleskelutasanteelle.

Seinänvierustoille koristesepeliä ja laattaa

Rakennuksen seinänvierustojen katteeksi etupihalle on luonnoksessa ehdotettu ilmavaa koristesoraa. Sorakerroksen päällä on  hyödynnetty betonilaattoja astinkivinä helpottamaan kulkua alueelta toiselle.  Muualla rakennuksen seinän vierustoja kiertää betonilaattaraita.

Huoltopihoja kaksin kappalein

Pihaan on ehdotuksessa sijoitettu kaksi betonilaatoin pinnoitettua huoltoaluetta, toinen  tontin tuloliittymän kupeelle ja toinen rakennuksen takapihalle kodinhoitohuoneen sisäänkäynnin yhteyteen. Etupihan huoltoalue sijoittuu luontevasti jätekatoksen jatkeeksi ja palvelee samalla peräkärryn säilytyspaikkana.  Ko. alueelle sopisi myös pieni katos polttopuiden varastointia varten. Takapihan huoltoalueelle on sijoitettu tomutustelineen lisäksi pieni oleskeluryhmä.

Luxustilaa koirille

Tontin iso pääty on käytännössä kokonaan koirille aidattua ulkoilutarhaa, jossa karvakorvilla on mahdollisuus juoksennella vapaasti ja huilata kopin suojissa leikkien lomassa. Nurmikko joutuu koville koirien käytössä, joten ykkösluokan samettinurmen sijaan on vain katsottava läpi sormien ja  tyydyttävä paikoin hieman heikommassa hapessa olevaan viheriöön.  Kun pohjan tasaa helposti ruohonleikkurilla leikattavaksi, sen ylläpito sujuu kohtuullisella vaivannäöllä.

Reilunkokoinen laatoitettu alue kodinhoitohuoneen sisäänkäynnin edustalla vähentää  jonkin verran koirien tassuissa kulkeutuvan kuran ja hiekan kantautumista huonetiloihin.

Punkkivaara pahin pitkässä heinässä

Ikävä puutiainen on valitettavasti levinnyt paikkapaikoin todelliseksi riesaksi ja konstia sen karkottamiseksi puutarhoista ei ole toistaiseksi keksitty. Nurmikon säännöllinen leikkaaminen ja pitäminen matalakasvuisena saattaa auttaa pienentämään punkkien määrää piha-alueella, sillä puutiaiset suosivat pitkähköä ruohikkoa lyhyeksi leikatun sijaan.  Poistamalla nurmikko lasten leikkialueelta, ja päällystämällä kulkureitit ja oleskelualueet pihakivin, tekevät nekin osaltaan punkkien elon epämiellyttäväksi.

Ehdotus pihan kunnostamiseksi 

Numeroiden selitykset:

1  Pintaprofiloitu betonilaatta
2  Koristesepeli
3  Betonikivi
4  Rajaus: Muurikiven kansikivi
5  Noin 40 cm korkea korotettu istutus muurikivestä + valaisin
6  Grillipaikka:  pinnoitteena betonilaatta / betonikivi yhdistelmä
7a Huoltopiha: paikka peräkärrylle ja pieni katos polttopuille
7b Huoltopiha: tomutus ja pieni oleskeluryhmä
8   Seinivierilaatta
9   Hiekkalaatikko
10 Monitoimileikkiväline
11 Leikkimökki
12 Trampoliini
13 Koirankoppi
14 Olemassa olevat marjapensaat / hyötypuutarha
15 Kasviryhmä + valaisin
16 Noin 60 cm:ä korkea sokkeli muurikivistä, jossa pieni pergolarakennelma köynnöksineen.
17 Lämmityspistoke

 

About Pihakivimestari

Tässä blogissa pihasuunnittelun ja -rakentamisen ammattilainen antaa ideoita ja vinkkejä onnistuneen kivapihan suunnitteluun, rakentamiseen ja ylläpitoon.

70 thoughts on “PIHAKIVIKILPAILUN VOITTAJA: Pihapäivitys lasten ja koirien ehdoilla

  1. Pretty section of content. I just stumbled upon your weblog and in accession capital to assert that I acquire actually enjoyed account your blog posts.

    Anyway I will be subscribing to your feeds and even I achievement you access
    consistently quickly.

  2. Hola! I’ve been reading your weblog for a while now and finally got the courage to go ahead
    and give you a shout out from Huffman Tx! Just wanted to mention keep up the great job!

  3. I was suggested this website by my cousin. I am not sure whether this post is written by him as no one
    else know such detailed about my difficulty.
    You are amazing! Thanks!

  4. Hi, for all time i used to check web site posts here in the early hours in the daylight, as i love to learn more and more.

  5. I every time used to read post in news papers but now as I
    am a user of web thus from now I am using net for content,
    thanks to web.

  6. Terrific article! That is the kind of information that are meant to be shared
    around the web. Disgrace on the seek engines for not positioning this put up upper!

    Come on over and seek advice from my web site . Thank you =)

  7. Whats up very cool blog!! Man .. Excellent .. Superb .. I will bookmark your site and
    take the feeds additionally? I am glad to seek out so many helpful information here within the
    submit, we want work out extra strategies on this regard, thanks
    for sharing. . . . . .

  8. Good day very nice site!! Guy .. Beautiful .. Amazing ..
    I will bookmark your blog and take the feeds additionally?
    I am glad to search out a lot of helpful information here in the submit, we need work out more strategies
    on this regard, thanks for sharing. . . . . .

  9. What you posted made a lot of sense. But, think about this, suppose you added
    a little content? I am not saying your information is not good, but what if you added something to possibly grab folk’s attention? I mean Vaihtoehtoja seinän vierustalle
    – Pihakivi is a little boring. You could look
    at Yahoo’s home page and watch how they write news headlines to get viewers to open the links.

    You might add a video or a related pic or two to get people excited about what
    you’ve written. Just my opinion, it could make your website a little
    livelier.

  10. I was just looking for this information for some time. After 6 hours of continuous Googleing,
    at last I got it in your site. I wonder what’s the lack of Google strategy that
    don’t rank this type of informative web sites in top of the list.
    Normally the top sites are full of garbage.

  11. Way cool! Some extremely valid points! I appreciate
    you penning this article and the rest of the site is also really good.

  12. It’s actually a cool and helpful piece of information. I am
    glad that you simply shared this useful information with us.
    Please stay us up to date like this. Thank you for sharing.

  13. I’m still learning from you, as I’m trying to achieve
    my goals. I definitely liked reading everything that is written on your site.Keep the stories coming.
    I enjoyed it!

  14. Hi! Someone in my Facebook group shared this
    website with us so I came to look it over. I’m definitely loving the information. I’m book-marking and will be tweeting
    this to my followers! Wonderful blog and outstanding style and design.

    Here is my web blog … test – bitly.su

  15. As I web site possessor I believe the content material
    here is rattling great , appreciate it for your hard work.
    You should keep it up forever! Good Luck.

    Here is my web blog: exam; clck.ru,

  16. Hello friends, good article and good urging commented here, I am
    actually enjoying by these.

    my webpage … soft (due.im)

  17. Everyone loves it when individuals get together and share ideas.
    Great site, continue the good work! I will right away grasp
    your rss feed as I can not to find your e-mail subscription hyperlink or e-newsletter service.

    Do you have any? Kindly let me understand in order that
    I may subscribe. Thanks. I will immediately seize
    your rss feed as I can’t to find your email subscription hyperlink or e-newsletter service.
    Do you have any? Please let me understand in order that
    I could subscribe. Thanks. http://foxnews.net/

    Here is my web page … Chrinstine

  18. I don’t usually comment but I gotta say thanks for
    the post on this great one :D.

    Visit my site – exams (n00.uk)

  19. Hello there, just became aware of your blog through Google, and found that it is really informative.
    I am gonna watch out for brussels. I?ll be grateful if you continue this in future.
    A lot of people will be benefited from your writing.

    Cheers!

    My webpage elective exam (Brooks)

  20. Thankfulness to my father who told me concerning this webpage, this web site is truly remarkable.

    My web blog pmp software (Bridget)

  21. I enjoy hat you guys are usually up too. This
    type of clever work and coverage! Keep up
    the good works guys I’ve added you guys to
    our blogroll.
    Online bets web page bettring office

  22. I am extremely impressed with your writing skills and also with the layout on your blog.
    Is this a paid theme or did you customize it yourself? Anyway keep up
    the excellent quality writing, it’s rare to see a great blog like this one nowadays.

  23. I’m not positive where you’re getting your
    info, but great topic. I must spend a while studying much more or working out more.

    Thanks for excellent info I was on the lookout for this information for my
    mission.

  24. I am genuinely thankful to the holder of this site who has shared this fantastic post at at this place.

  25. Thank you, I’ve just been looking for info approximately this subject for ages and yours is the best I’ve came upon so far.
    However, what about the conclusion? Are you positive
    concerning the supply?

  26. พามารู้จักกับเกม สล็อต ที่เล่นง่ายที่สุด ฉบับอัพเดต
    กราบสวัสดีพ่อแม่พี่น้องทุกท่าน วันนี้แอดมินมีเกม สล็อต ที่เล่นง่ายที่สุด มาฝากทุกท่านด้วยค่ะ พร้อมวิธีการเล่น
    และทริคเล็กๆน้อยๆ ในการเล่นให้ได้เงินด้วย ในเกมที่ชื่อว่า Queen Of
    India จากค่ายที่ทุกคนน่าจะรู้จัก หรือเคยเล่นกันมาบ้าง
    คือค่าย Epicwin นี่เองค่ะ เขาเป็นผู้ให้บริการบนคาสิโนออนไลน์หลายเว็บไซต์ ด้วยตัวเกมที่มีคุณภาพ เล่นง่าย
    มีธีมให้เลือกเยอะแยะเต็มไปหมด
    และยังสามารถเล่นได้ 24 ชั่วโมง ทุกที่ทุกเวลา
    รีวิว Queen Of India สล็อตที่เล่นง่ายที่สุด
    เกมนี้มาในธีมราชิชนแห่งอินเดีย โดยพอเข้าไปก็จะเหมือนหลุดไปอยู่ในพระราชวังทัชมาฮาลยังไงยังงั้น
    รูปแบบของเกมก็จะมี 5 รีล 4
    แถว และ 40 เพลย์ไลน์ ถือว่ากำลังดีเลยค่ะ สัญลักษณ์ภายในเกมก็จะมีอยู่ 10 อย่างด้วยกัน โดยเมื่อไหร่ที่คุณมีสัญลักษณ์เดียวกันตั้งแต่ 3 ตัวขึ้นไปบนเพลย์ไลน์ ก็จะได้รับรางวัลไปเลยตามจำนวนผลคูณของแต่ละตัว วิธีการเล่นก็แค่กดปุ่ม Start
    ไปตามจังหวักสปินเท่านั้น ปรับเบ็ทให้พอใจ ง่ายๆแค่นี้เลยค่ะ
    ฟีเจอร์ ที่ทุกเกมต้องมี
    ในบรรดาเกมสล็อตทั้งหลายที่มีบนท้องตลาด ก็จะพากันมีฟีเจอร์พิเศษ ที่จะเป็นเหมือนตัวช่วยให้ทุกคนได้เล่นกันง่ายขึ้น ในตัวนี้ก็มีเช่นกันค่ะ
    – Free Game Scatter รูปขนนกยูง เมื่อปรากฏขึ้นบนรีลที่ 2, 3 และ 4 ครบทั้งสามรีล
    ก็จะได้รับโบนัสฟรีสปินไปเลย 8 สปิน
    – Wild รูปนกยูงสง่าผ่าเผย หากปรากฏบนช่องใดก็จะทำหน้าที่เป็นสัญลักษณ์แทนให้เราชนะรางวัล เงื่อนไขเพียงแค่ต้องอยู่ในเพลย์ไลน์
    และไม่สามารถแทนตัว Free Game Scatter ได้
    หากใครที่อยากเล่นสล็อตง่ายๆ
    ไม่ต้องปวดหัวคิดคำนวณอะไรให้ยุ่งยาก เกมนี้ก็ตอบโจทย์เลยค่ะ ทั้งวิธีการเล่น และรางวัลที่ออกบ่อยๆ ทั้งเล็กใหญ่ คอนเฟิร์มว่าเป็น
    สล็อตที่เล่นง่ายที่สุด และได้เงินแน่นอน

  27. Do you mind if I quote a few of your posts as long as
    I provide credit and sources back to your site? My blog is in the exact
    same area of interest as yours and my users would genuinely benefit from a lot of the information you provide here.
    Please let me know if this okay with you. Thank you!

  28. Just want to say your article is as amazing. The clarity
    in your post is simply excellent and i can assume you’re an expert on this subject.
    Well with your permission allow me to grab your RSS
    feed to keep up to date with forthcoming post.
    Thanks a million and please carry on the rewarding work.

  29. Hello would you mind letting me know which hosting company you’re
    working with? I’ve loaded your blog in 3 completely different browsers and I must say this blog loads a lot faster then most.

    Can you suggest a good internet hosting provider at a fair price?

    Thanks a lot, I appreciate it!

  30. I do accept as true with all of the ideas you’ve presented on your
    post. They are really convincing and can definitely work.
    Still, the posts are too brief for starters. May just you please
    extend them a bit from next time? Thanks for the post.

  31. @eexsimd My bank account is exploding these days (0-00 a day).
    You gotta get into hungry niches, thats the trick. Trust me your gonna like this course, have a look here > bit.ly/Qape9E?=zbjapj

  32. whoah this weblog is fantastic i relly like studying
    your articles. Stayy up thhe good work! You realize,
    a lot of individuals are searching round for this information, you can help them greatly.

    Also visit my blog … Megan

  33. Hi there! I know this is kinda off topic but I was wondering
    if you knew where I could locate a captcha plugin for my comment form?
    I’m using the same blog platform as yours and I’m having problems
    finding one? Thanks a lot!

  34. Cyber sex live cams SaraConors: I`m a sexy girl that has both a sweet and a naughty side,
    so you decide between share tenderness and love, or let me seduce you with my smile and glare.
    I`m easy going and I like to know new people.

    cam video chat room

  35. Heya i am for the first time here. I found this board and
    I to find It truly useful & it helped me out a lot. I am hoping to
    give something back and aid others such as you aided me.

  36. I’m amazed, I have to admit. Rarely do I encounter a blog
    that’s equally educative and amusing, and let me tell you,
    you’ve hit the nail on the head. The issue is something not enough people
    are speaking intelligently about. Now i’m very happy I came across this in my
    search for something concerning this.

  37. I am sure this post has touched all the internet viewers, its
    really really pleasant post on building up new web site.

  38. It’s very effortless to find out any matter on web as compared to textbooks,
    as I found this piece of writing at this web site.

  39. Excellent goods from you, man. I have understand your stuff previous to and you are just too great.
    I actually like what you have acquired here, certainly like what you are stating and the way in which you say it.

    You make it enjoyable and you still take care of to keep
    it smart. I cant wait to read far more from you. This is really a
    terrific site.

  40. When someone writes an article he/she maintains the image of a user in his/her
    brain that how a user can be aware of it. So that’s why this piece of writing is great.
    Thanks!

  41. For most up-to-date news you have to go to see world-wide-web and
    on internet I found this web site as a most excellent site for most recent updates.

  42. Write more, thats all I have to say. Literally, it
    seems as though you relied on the video to make your point.
    You clearly know what youre talking about, why throw away your intelligence on just posting videos to your weblog when you could be giving
    us something informative to read?

  43. You’ve made some decent points there. I looked
    on the net to find out more about the issue and found most people will go along with
    your views on this website.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Varmenne: vastaa laskutehtävään