Pihan muotokieli määrittää useimmiten ovatko kulkureitit suoria vai hieman kaarevia. Iloisesti polveilevat polut ovat kieltämättä monissa tapauksissa houkuttelevampi vaihtoehto. Kaarevat käytävät ikäänkuin kutsuvat kulkijaa verkkaiseen ja rentouttavaan siirtymiseen paikasta toiseen. Polkujen mutkat tarjoavat myös erinomaisen paikan tuoda esille kauniita istutuksia joita pysähtyä ihailemaan matkan varrella. Kurveissa kannattaa kuitenkin pitäytyä kohtuudessa. Meillä ihmisillä kun on usein taipumus oikaista pisteestä A pisteeseen B suorinta tietä.

Betonikivi taipuu kaarelle

Luontevasti kaartuvien pihapolkujen muodot hahmotellaan ensin paperille ja merkataan sittemmin maastoon esimerkiksi spraymaalilla. Näin saadaan parhaiten käsitys polkujen soveltuuvuudesta ja toimivuudesta suunnitellussa käyttötarkoituksessa. Betonikivi sopii hyvin myös mutkittelevien polkujen pinnoitteeksi, sillä esimerkiksi kulmistaan pyöristetyt betonikivet taipuvat hyvin loivalle kaarelle.

Kulmistaan pyöristetyt betonikivet taipuvat hyvin loivalle kaarelle.

Kulkusuuntaan nähden poikittainen tiililadonta näyttää hyvältä kaarevallakin käytävällä, mutta vaatii paljon leikkaustyötä. Väriltään harmaa käytävä onrajattu mustalla pitkittäisuuntaan asennetulla betonikivellä.

Muodoilla ja yhdistelmäkiveyksillä saadaan elävyyttä puutarhaan.

Joissain kivityypeissä on pituudeltaan eri mittaisia kiviä.  Lyhyitä kiviä kannattaa hyödyntää kaarrosten jyrkimmissä kohdissa.

 

About Pihakiven toimitus

Lorem ipsum dolor sit amet, consectetuer adipiscing elit, sed diam nonummy nibh euismod tincidunt ut laoreet dolore magna aliquam erat volutpat.